Nähtävyydet

KIINAN NÄHTÄVYYDET

Kiina on erittäin laaja valtio, jossa on monia kiehtovia nähtävyyksiä.
Niistä kuuluisin on varmaankin Kiinan muuri, jota kutsutaan yhdeksi maailman ihmeistä. Se on moniosainen 6000-9000 kilometriä pitkä muuri, jonka leveys on 6-8 metriä ja se on 8 metriä korkea. Muuri on rakennettu maasta, kivestä ja tiilistä 200-luvulla eaa.

















Kielletty kaupunki on paltsialue, mikä sijaitsee Pekingin keskustassa. Aikoinaan alue oli ollut keisarien asuinalue ja maan hallintokeskus. Nykyään se toimii palatsimuseona.















Terragotta-armeija on Shaanxin maakunnassa sijaitseva yhdistyneen Kiinan ensimmäisen keisarin hautaa vartioimaan rakennettu armeija, jossa on melkein 8000 yksilöllistä sotilaspatsasta ja satoja hevosia. Se löydettiin vuonna 1974 Xi-anin kaupungin ulkopuolelta, kun maanviljelijä etsi kaivonpaikkaa. Armeija on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1987.















Nähtävyyksiä, joissa tulee esille palatseja ja kiinalaista arkkitehtuuria ovat esimerkiksi Potala, Taivaan temppeli ja Kesäpalatsi.

Luonnossa olevia nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Huangshan -vuori, Xihu -järvi, Yu Garden -puutarha ja Kolme rotkoa.

(Alla olevissa kuvissa vasemmalta oikealle Yu Garden -puutarha ja Huangshan -vuori)







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Perustiedot